Työkulttuuri Fellowmindilla
Liity mukaan iloiseen joukkoomme
Ihmiset ovat vahvasti osa visiotamme eli sitä yhteistä päämäärää, jota kohti kuljemme joka päivä. Teknologian tehtävänä on yhdistää meidät toisiimme, mutta lopulta ihmiset ovat niitä, jotka luovat kohtaamisille merkityksen.
Yli 2000 asiantuntijan ja kuuden Euroopan maan laajuinen asiantuntijaverkostomme mahdollistavat urallasi kehittymisen sekä työn osana kansainvälistä yhteistyöverkostoa. Me autamme sinua menestymään tarjoamalla nykyaikaiset työkalut ja tukemalla urakehitystäsi!
Meillä voit tuntea olosi turvalliseksi ja saat kehittyä omaan tahtiisi sinua innostavaan suuntaan. Uskomme, että työpäivässä pitää olla sopivassa suhteessa haastetta ja hauskanpitoa. Meillä jokainen saa olla täysin oma itsensä.
Arvostamme
-
Empatiaa, luovuutta ja jokaisen ainutlaatuisuutta
-
Monimuotoista työpaikkaa, jossa jokainen on tärkeä
-
Työtä kestävän tulevaisuuden puolesta
Fellowmindilla työskentelyn etuja
-
Avoimuus ja läpinäkyvyys
Kuuntelemme ja huomioimme aktiivisesti työntekijöiden tarpeita sekä mahdollistamme koko henkilöstön osallistumisen päätöksentekoon.
-
Matalan hierarkian ja korkean luottamuksen kulttuuri
Meillä olet tekemisen tukipilari, et osa koneistoa. Kannustammekin kollegoitamme kuuntelemaan, saamaan äänensä kuuluviin ja jakamaan erilaisia näkökulmia.
-
Turvallinen työyhteisö
Me teemme työtä yhdessä tiiviinä tiiminä ja toisiamme jatkuvasti kannustaen. Uskallamme avoimesti käsitellä myös niitä vaikeita asioita, joita joskus mieluummin vain lakaisisi maton alle.
-
Joustava hybridityö
Pääset vaikuttamaan siihen, missä ja milloin työtäsi teet. Hienoista toimistoistamme huolimatta etätyö on meille arkipäivää. Keskimäärin hybridimallilaiset käyvät toimistolla parina päivänä viikossa.
-
Monipuoliset henkilöstötapahtumat
Työelämältä toivotaan nykyisin myös elämyksiä, merkityksellisyyttä ja yhteisöllisyyttä. Järjestämme kuukausittain monipuolista virkistystoimintaa ja vietämme aikaa yhdessä muutenkin kuin tutussa toimistoympäristössä.
-
Kattavat työsuhde-etumme
Tarjoamme kattavat edut, kuten esimerkiksi kuukausittaisen hieronnan firman piikkiin, työsuhdepyörän, lounasedun, Epassi Flexin, kutosalin, laajat työterveyspalvelut, Auntie –palvelun sekä tuemme opiskelemista ja osaamisen kehittämistä erillisellä opiskelurahalla.
Avoimet työpaikat
- Senior Security Consultant Helsinki · Hybridi
- Integration Architect / Developer Sovelluskehitys & integraatiot · Useita paikkakuntia · Hybridi
- SCM Consultant - Dynamics 365 F&SCM Konsultointi · Useita paikkakuntia · Hybridi
- Azure Data Engineer Data & Analytiikka · Useita paikkakuntia · Hybridi
- Azure Data Architect Data & Analytiikka · Useita paikkakuntia · Hybridi
- Consultant - Dynamics 365 BC Konsultointi · Useita paikkakuntia · Hybridi
- Consultant - Dynamics 365 CE Konsultointi · Useita paikkakuntia · Hybridi
- Software Developer/Architect, Dynamics 365 F&SCM Sovelluskehitys & integraatiot · Useita paikkakuntia · Hybridi
- Avoin hakemus Fellowmindille Useita paikkakuntia · Hybridi
Follow life @ Fellowmind 👇
Fellowmind yrityksenä
Fellowmind on modernien liiketoimintajärjestelmien, pilvi- ja tietoturvaratkaisujen, datan ja tekoälyn sekä modernin työskentelyn asiantuntijayritys.
Asiakkaitamme ovat erityisesti valmistavan teollisuuden, energia-alan, kaupan sekä huolto- ja palvelualojen yritykset. Toimimme Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Hollannissa, Saksassa ja Puolassa ja yhteensä meitä on jo lähes 2000 asiantuntijaa.